SEL:n liittovaltuuston 2. varapuheenjohtaja, varapääluottamusmies Karol Kula puhui SAK:n edustajiston kokouksessa 23.11.2023 siitä, että meidän on tärkeää toimia Orpon hallituksen ajamia työelämäheikennyksia vastaan nyt ennen kuin on liian myöhäistä.
”Menneisyyden henki on tulevaisuuden voima.
Ammattiyhdistysliike on toistuvasti haudattu oikeistopopulistien ja työnantajien puolelta jo syvälle kuoppaan, koska se on kuulemma vanha tai vähintäänkin vanhanaikainen.
Nyt me, ammattiliitot, olemme median otsikoissa ja puheissa somessa ja työpaikoilla, koska me teemme sitä mitä meidän kuuluukin tehdä.
Tällä ja viime viikolla esimerkiksi lähes 6000 elintarvikealan työntekijää on ollut yhden tai kahden vuorokauden lakossa työntekijöiden oikeuksien puolesta.
Me puolustamme heikommassa asemassa olevia ihmisiä ja työntekijöitä. Me haluamme estää nämä rajut heikennykset, joita Orpon oikeistohallitus tällä hetkellä työelämän pelisääntöihin Suomessa rajusti ajaa.
Nämä heikennykset eivät olleet kansan tahto vaaleissa, koska näistä tavoitteista ei ennen vaaleja kerrottu.
Tämän asian, puolustamisen, me osaamme, ja nyt jos koskaan sille puolustamiselle on tarvetta. Meidän ammattiyhdistysliikkeessä pitää nyt yhteisrintamassa toimia ja puolustaa työntekijöiden oikeuksia.
Mutta pelkkä puolustaminen ei tulevaisuudessa riitä. Meidän pitää lunastaa se tehtävä, mikä meillä on, parantaa ja vahvistaa työntekijöiden asemaa ja oikeuksia työelämässä.
Nyt me rakennamme ja saamme taaksemme joukkovoimaa, koska pettymys kentällä oikeistohallitusta kohtaan kasvaa ja se pettymys pitää päästää ulos nyt ja kanavoida toiminnaksi, eikä pelätä ja miettiä liikaa onnistummeko me.
Nyt pitää toimia ennen kuin on liian myöhäistä.
Tällä joukkovoimalla me rakennamme työntekijöiden tulevaisuutta. Me rakennamme myös sellaista tulevaisuutta, jossa me emme joudu puolustamaan koko ajan. Joskus pitää myös hyökätä.
Nyt ei todellakaan ole väärien ratkaisujen aika. Nyt pitää olla näkyvyyttä. Nyt pitää näyttää, mitä varten me olemme olemassa. Nyt pitää näyttää, että me emme ole etäinen toimisto Helsingissä, vaan me olemme jäsenet työpaikoilla.
Nyt meidän pitää olla siellä missä on jäsenet, eli kentällä, maakunnissa, alueilla ja työpaikoilla. Mitä laajempi toiminta meillä on, sitä vahvempi ääni ja vaikutusmahdollisuudet meillä on työntekijöiden oikeuksien puolustamisessa ja parantamisessa.
Nyt ja tulevaisuudessa läheisyys on se, joka luo tunnetta turvasta. Ja tämä yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunne luo voimaa, joukkovoimaa.
Olen varma, että tämäkin taistelu kannattaa ja kasvattaa meitä liikkeenä. Historia sen näyttää, että herrat ja porvarit pitää pakottaa neuvottelupöytään, jos ne eivät muuten neuvottele. Teatteri ei mene läpi. Totuus tulee ilmi lopulta, se pitää yksinkertaisesti kertoa.
Menneisyyden henki on tulevaisuuden voima.
Me olemme jäsenet jäsenten asialla! Meillä on nyt painava syy toimia!”