Kuka olet ja mitä teet?
Olen Olka Lukkala, 28-vuotias pakkaaja ja osaston työsuojeluasiamies HKScanin Forssan tehtaalla.
Toimin tällä hetkellä SEL:n nuorisojaostossa sekä Länsi-Suomen alueen ja Forssan ammattiosasto 027:n nuorisovastaavana.
Kotoisin olen Tammelasta, mutta Forssassa olen asunut viimeiset kaksitoista vuotta. Vapaa-aikanani ulkoilutan kahta mäyräkoiraani. Koulutukseltani olen kosmetologi.

Miten sinusta tuli SEL:n jäsen?
SEL:n jäseneksi liityin ollessani kesätyöläisenä nykyisessä työpaikassani kymmenisen vuotta sitten. Selvittelin itse asiaa ja päädyin siihen, että jäsenyys on järkevä valinta.

Mitä ammattiyhdistystoiminta sinulle merkitsee?
Halu vaikuttaa asioihin sai minut ryhtymään aktiiviksi neljä vuotta sitten. Yksi innoittajista ja houkuttelijoista oli työpaikkani varapääluottamusmies ja ammattiosastoni puheenjohtaja Karol Kula.

Ammattiyhdistystoiminta on tuonut elämääni paljon ja olen saanut onnekseni tutustua upeisiin ja minulle tärkeisiin ihmisiin. Suuressa roolissa ovat olleet innostavat ja kannustavat ihmiset, jotka ovat saaneet minut mukaan monenlaisiin reissuihin.

Mitkä ovat mielestäsi liiton ja elintarvikealan tai oman sopimusalasi suurimmat haasteet tällä hetkellä? SEL:n seuraava edustajakokous on vuonna 2022. Mikä on mielestäsi tärkein asia, mihin liiton pitää panostaa seuraavalla viisivuotiskaudella?
Liiton suurimpana haasteena näen jäsenten aktivoimisen ja jäsenhankinnan sekä työehtosopimusten yleissitovuuden voimassa pitämisen.
Pidän tärkeänä kertoa liiton toiminnasta omalla työpaikallani. Suosittelen työkavereilleni liiton tapahtumia ja kerron kesätyöntekijöille, miksi kannattaa liittyä liittoon. On matalampi kynnys lähteä mukaan, kun kuulee asiasta tutulta ihmiseltä.

Olet ehdolla kuntavaaleissa, jotka ovat 13.6.2021. Miksi lähdit ehdokkaaksi ja mitkä ovat tärkeimmät tavoitteesi?
Lähdin ensimmäistä kertaa ehdokkaaksi kuntavaaleissa halusta vaikuttaa kotikaupunkini Forssan asioihin. Haluan ihmisläheisempää ja yhdenvertaisempaa päätöksentekoa. Haluan myös edistää kotimaisia elintarvikehankintoja Forssassa, sillä kotimainen ruoka työllistää, tuo verotuloja ja sitä myötä parempia palveluja meille kaikille.

Mitä terveisiä haluat lähettää selliläisille?
Hyvää kesää ja muista äänestää vaaleissa!