Jäsenten äänellä ja tuella
Elintarviketyöläisten vaaliliitto on Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:ssä toimiva jäsenten muodostama ryhmä, joka hoitaa asioita liiton jäseniltä saamallaan vahvalla tuella.
SEL:n jäsenet päättävät joka viides vuosi edustajakokousvaaleissa, ketkä johtavat liittoa ja käyttävät jäsenten antamaa päätösvaltaa. SEL:n jäsenet ovat jo vuosikymmenten ajan valinneet Elintarviketyöläisten vaaliliiton. Näin myös viimeksi käydyissä vaaleissa vuonna 2012, jolloin Elintarviketyöläisten vaaliliitto lisäsi kannatustaan neljällä prosenttiyksiköllä ja sai 60 %:n kannatuksen. Vuosina 2017 ja 2022 vaaleja ei käyty, koska vaaliliitot asettivat ehdokkaita saman verran kuin edustajakokouksessa oli edustajia.
Elintarviketyöläisten vaaliliitto on puoluepoliittisesti sitoutumaton ryhmä, jonka tehtävä on parantaa elintarvikealan työntekijöiden työehtoja ja työoloja sekä hoitaa liiton asioita jäsenten äänellä. Me haluamme pitää SEL:n itsenäisenä ja vahvana ammattiliittona, joka palvelee jäseniään ja jossa jäsenet toimivat aktiivisesti ja päättävät asioista. Toimintaamme ovat tervetulleita mukaan kaikki, jotka sitoutuvat samaan tavoitteeseen.
Elintarviketyöläisten vaaliliiton edustajat toimivat ja vaikuttavat jäsenten parhaaksi SEL:n toiminnan kaikilla tasoilla: liittovaltuustossa, liittohallituksessa, tes-neuvottelukunnassa ja jaostoissa sekä työpaikkojen, ammattiosastojen ja aluejärjestöjen luottamustehtävissä. Hallitusryhmäämme vetää SEL:n liittopuheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen ja valtuustoryhmäämme SEL:n liittovaltuuston puheenjohtaja Ville Vatka. Toimimme valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Toiminnassamme on mukana kaikenikäisiä ihmisiä nuorista eläkeläisiin.